Miss RaumaRock

Miss Rauma Rock tittelistä kilpailtiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, kisan voitti Saana Aivio Nokialta, ensimmäinen perintöprinsessa oli Susanna Hyrynkangas Raumalta ja toiseksi perintöprinsessaksi valittiin Tiia Anttila Paimiosta.

Miss Rauma Rock kilpailussa kisaillaan kahdella kierroksella, ensimmäisenä on perinteinen uimapukukierros, ja toisena come as you are -kierros, jossa missit pääsevät näyttämään omaa persoonallisuuttaan. Come as you are -kierroksella noustaan omavalintaisessa asusteessa, kiltti naapurintyttö, henkeäsalpaava prinsessa vai repäisevä rokkimimmi, sinä päätät. Nyt saa rikkoa perinteisten missikisojen rajoja. Come as you –kierroksella missit saavat valita myös oman asusteeseen ja persoonallisuuteensa sopivan taustamusiikin.

Miss Rauma Rock ehdokkaat saavat näkyvyyttä raumalaisessa mediassa. Rauman paikallislehti Uusi Rauma esittelee kilpailijat näyttävästi sekä Radio Ramona haastattelee kaikki ehdokkaat radioon. Uuden Rauman lukijat ja Radio Ramonan kuuntelijat valitsevat kilpailijoista oman suosikkinsa, joka palkitaan Miss Rauma Rock kilpailun aikana.

Palkinnot

Palkinnoksi miss Rauma Rock saa 1000 € lahjakortin, tavarapalkintoja sekä halutessaan työskennellä Rauman Lukon peleissä aitioemäntänä (työstä maksetaan palkkaa).

Ehdokkaat 2013

1.Jemina Hietanen

25.8.1989 160cm/50kg, Tampere

– Olen iloinen, positiivinen, sosiaalinen ja urheilullinen tyttö. Olen pelannut jalkapalloa 14 vuotta, josta koko ajan kansallisella huipputasolla eri Naisten Liigajoukkueissa. Viime aikoina mukaan on tullut myös fitness. Tavoitteenani olisi saada tulevaisuudessa töitä fitnessmallina. Pidän ihmisten parissa toimimisesta ja uusiin kulttuureihin tutustumisesta. Tämän vuoksi rakastankin matkustamista! TripAdvisorin mukaan olen vieraillut 15 eri maassa ja 119 eri kaupungissa.

2.Sanna Hallikainen

27.12.1988, 168cm/56kg, Pori

– Olen Kunnianhimoinen nuori nainen, joka rakastaa esiintymistä ja varsinkin kisailua. Päättäessäni toteuttaa jotain, ryhdyn siihen aina täysillä. Olen myös erittäin avoin ihminen ja vielä en ole sellaista ihmistä tavannut, kenen kanssa en toimeen tulisi. Harrastuksiin kuuluu kuntosalilla käynti.

3.Marika Mattus

23.12.1992, 174cm/62kg, Tampere

– Olen ollut ennenkin mukana ja viime vuotinen kisa oli tosi hieno asia. Kisoissa parasta on se, että ei tarvitse olla ihan perinteinen kauneuskuningatar osallistuakseen vaan mukaan on haettu vähän erilaisia tyttöjä. Harrastan kuntosalilla treenaamista ja tavoitteenani on ensi syksynä tai talvena tähdätä fitness-kisoihin. Olen energinen, positiivinen ja värikäs persoona. Tyyliltäni olen aika rokkimainen.

4.Maria Merimaa

15.06.1994, 165cm/58kg, Rauma

– Olen iloinen ja puhelias nuori tyttö. Pelaan jalkapalloa ja urheilu on minulle tärkeää. Tykkään tavata uusia ihmisiä ja olisi hienoa saada uusia kokemuksia ja tuttavuuksia kilpailun kautta.

5.Jasmine Peltorinne

11.01.1995, 163cm/51kg, Pori

– Olen iloinen ja päättäväinen nuori nainen, jolla on paljon ystäviä. Olen ennakkoluuloton ja helposti lähestyttävä persoona. Olen myös kohtelias ja huumorintajuinen ja minut tavataankin usein hymy huulilla.

6.Meri Pihanperä

28.09.1991, 168cm/54kg, Rauma

– Olen tyttö täynnä energiaa! Minulta on usein kysytty, että mahdanko koskaan olla huonolla tuulella, saati olenko ikinä kokenut huonoja päiviä. Mielestäni kaikella on tarkoitus ja yritänkin aina löytää positiivisia asioita myös pienten alamäkien kohdalla. Pidän siitä, kun saan olla ihmisten seurassa sekä tehdä uusia tuttavuuksia -ja onhan minua myös kutsuttukin aikamoiseksi supliikkinaiseksi!

7.Miina Tuovila

10.08.1993, 158cm/42kg, Kankaanpää

– Kauneuskilpailukokemusta ei vielä ole, mutta esiintymiskokemusta muuten löytyy useita vuosia teatteriharrastuksen puolelta. Olen aina iloinen, sosiaalinen, avoin ja rohkea. Sopeudun nopeasti uusiin tilanteisiin ja tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Harrastan ammuntaa, kalastusta, autojen kanssa hääräilyjä ja seuraan myös autourheilua intohimolla.

8.Meri-Tuuli Tähtinen

28.09.1987, 175cm/51kg, Helsinki

– Olen pirtsakka,säihkyvä,itsevarmuutta hehkuva klassisen kaunis nainen. Itsestään huolta pitävä, kaavoihin kangistumaton ja spontaani, aina valmis uusiin seikkailuihin. Hoikan vartalomallin omaava hento neito,mutta luonteeltani vahva. Pukeutumistyyli erittäin persoonallinen, fiiliksen mukaan. Arkena saatan käyttää niin klassisen tyylikkäitä sihteerimäisiä vaatteita ja yöelämään pukeutua erittäin seksikkäisiin mekkoihin, mutta mukavuudenhaluisena voin myös kulkea verkkareissa ja leggingseissä.